Testissä The North Face Fuse Box-laukku

Ponke’sin reppuvalikoima sai kuluvana syksynä kovan luokan vahvistuksia, kun The North Facelta kolahteli muutamia erittäin kovia reppuja ja laukkuja kaupan hyllyille. Ajattelimme, että olisi viisasta hieman testata reppuja käytännössä ja kertoa samalla asiakkaille, mistä puusta nämä uudet reput ovat veistetty. Otimme testiin TNF Base Camp Fuse Box-repun, väriltään punaisen ja lähdimme liikkeelle.

Koska allekirjoittanut on yksi lukuisista suomalaisista työmatkapyöräilijöistä, päätin testata reppua ensin fillarin selästä käsin. Monelle pyöräilijälle repun kantaminen on pakkopullaa, koska reppu yleisesti ottaen hiostaa ja tuntuu muutenkin pyöräillessä turhan hankalalta ja ylimääräisteltä varusteelta. Kantamuksia varten on tarakat, joku saattaisi sanoa ollen ihan oikeilla jäljillä. Joskus käy kuitenkin niin, että tarakoita tai pyörälaukkuja ei ole saatavilla, mutta tavaraa pitäisi kuljettaa. Tällöin hyvä, säänkestävä reppu on paras mahdollinen vaihtoehto.

Ennen lähtöä pakkaan reppuni tietysti huolellisesti tavaroilla, joita tarvitsen päivän aikana. Base Camp Fuse (jatkossa puhun muuten vain Fusesta) on vähän laatikkomallinen reppu, joten pakkaaminen on mieluisaa puuhaa; itseasiassa tuntuu kuin pelaisi tetristä. Juomapullolle löytyy oma paikka repun sisäreunasta, samoin duuniläppäri sujahtaa mukavasti sille varattuun taskuun. Repun infolappu kertoo läppäritaskun vetävän viisitoistatuumaisen läppärin (15″), joten minulla ei ole mitään hätää ja saan omani mahtumaan mukavasti. Näiden tykötarpeiden jälkeen pakkaan päivittäiset kamani järjestelmällisesti repun pohjalta alkaen: vaihtopaita, kuoritakki (jos alkaa tuulemaan/ satamaan, parempi varustautua), kamera sekä lippis. Näiden tavaroiden jälkeen reppu on tuskin puolillaan ja tiivistämällä tavaroita saisin ne mahtumaan vieläkin pienempään tilaan. Kolmekymmentä litraa on laatikkomallisessa repussa täyttä totta ja jokainen litra saadaan hyvän mallin ansiosta hyötykäyttöön. Repulle “kansi” päälle, jämäkkä vetoketju tukevasti kiinni, reppu selkään ja itse pyörän selkään.

Fusen laatikkomaista olemusta katsellessa ensimmäisenä mieleen juolahtaa epäilys repun ergonomiasta. Voiko laatikkomallinen istua mukavasti? Epäilys osoittautuu aiheettomaksi samalla sekunnilla, kun isken repun selkään. Laatikkomallinen reppu istuu mukavasti ja kantohihnat laskeutuvat tukevasti hartioille. Kantohihnojen tuntuma on jossakin pehmeän ja tukevan välimaastossa, reppu tuntuu sulautuvan osaksi kroppaani. Napsautan rintasträpin kiinni ja repun istuvuus kohenee vielä parin piirun verran, vaikka en uskonut sen olevan enää mahdollista. Reppu on helppo kiristää juuri itselle sopivaksi ja sen myös teen. Sitten liikkeelle.

Fillaroinnissa on se hyvä puoli, että vauhdin saa määrätä itse. Maisema vilisee leppoisaa tahtia silmien edessä ja polkimet pyörivät pyörimistään. Tunnustelen repun olemusta hivenen etukumarassa pyöräilyasennossani, enkä huomaa repun asennon käytännössä muuttuneen ollenkaan. Siellä se on, tukevasti ja puristamatta selässä ja tavarat (toivottavasti) suunnilleen siinä järjestyksessä, mihin ne lähtiessä järjestin. Keli on poutainen, joten en pääse testaamaan repun veden pitävyyttä – The North Facen tuntien minulla ei ole kuitenkaan pienintäkään syytä epäillä, ettei reppu pitäisi vettä kuten valmistaja lupaa. Reppu on 70% laminoitua polyesteria ja materiaali tuntuu erittäin jämäkältä (ja vedenpitävältä). Ehkäpä taivas antaisi muutamia sadepisaroita, tai sitten minun pitää ajaa lähimpään autopesulaan testiajolle.

Aikani kurvailtuani päätän retkeni sinne, mistä sen aloitinkin ja avaan reppuni tarkistaakseni miltä siellä näyttää kevyen fillarireissun jäljiltä. En juurikaan kaahaillut, joten sinänsä ei ole ihme, että tavarat ovat jämäkästi omilla paikoillaan. Nopea testaushetkeni tämän silmääni miellyttävän repun kanssa on ohitse ja puran pakkaukseni tyytyväisenä.

The North Face Base Camp Fuse on reppu, joka sopii useisiin käyttötarkoituksiin. Repun parhaita ominaisuuksia ovat ehdottomasti sen erinomainen istuvuus, hyvä muotoilu (laatikkomalli on helppo pakata ja kuljettaa muuallakin kuin selässä), erittäin kestävän tuntuinen materiaali ja hyvin organisoitu rakenne erikokoisine taskuineen ja mukavasti istuvine olkahihnoineen. Mitään negatiivista en tämän testin puitteissa keksinyt, mutta pidemmille reissuille (yli viikon kestävät) reppu on kenties liian pieni. Parhaiten reppu soveltuukin päivittäiseen arkiliikkumiseen, työlaukuksi ja viikonloppureissujen matkalaukuksi. Jos kestävä kuluttaminen kiinnostaa, on tämä laukku juuri sinulle. Tämä reppu on tehty kestämään, joten repun päivittäminen ei tule ihan lähivuosina, ellei jopa vuosikymmeninä, ajankohtaiseksi.

Reppua löytyy Ponke’sista kolmesta eri väristä: keltaisena, punaisena ja kokomustana.

Tsekkaa lisää The North Face- laukuista täältä.

Kuvat: Mico Mattila, Teksti: Nikke

Ponke's